Sijoittajat

Liiketoimintamalli

Liiketoimintamalli

Inderesin ydinajatuksena on demokratisoida pohjoismainen sijoittajatieto yhdistämällä sijoittajat ja pörssiyhtiöt. Tuotetarjoamamme kattaa kaikki keskeiset pörssiyhtiön sijoittajaviestinnän tarvitsemat ratkaisut. Tuotteissa yhdistyvät asiantuntijatyö, itse kehitetyt teknologia-alustat sekä Inderesin sijoittajamedia.

Pyrimme ensisijaisesti toimittamaan palveluitamme ja tuotteitamme tilausmallilla ja toistaiseksi voimassa olevilla sopimuksilla. Liikevaihdostamme 61 % oli vuonna 2023 jatkuviin sopimuksiin perustuvaa liikevaihtoa. Liiketoimintamallin tavoitteena on tuottaa vakaata kasvua, kannattavuutta ja kassavirtaa yli suhdanteiden.

Keväällä 2023 uudistetun strategian mukaisesti liiketoimintamme jakautuu neljään päätuotteeseen, joiden kohdeasiakaskuntana on pörssiyhtiön sijoittajaviestintä.

Päätuotealueet

Osakeanalyysi

Tarjoamme riippumatonta osakeanalyysiä yli sadalle listayhtiölle tilauspohjaisella mallilla. Ansaintamallimme eroaa perinteisemmästä osaketutkimusmallista siten, että yhtiöt maksavat jatkuvilla sopimuksilla itse heistä tehtävästä analyysistä. Niin sanottua perinteistä, sijoittajien rahoittamaa analyysiä tekevät pääasiassa pankkiiriliikkeet.

Inderes-alustan mukana tuleva jakeluvoima mahdollistaa osakeanalyysillemme erinomaisen tavoittavuuden sijoittajakohderyhmässä ja siten vahvan linkin sijoittajien sekä listayhtiöiden välille. Historian saatossa asiakaspoistuma osakeanalyysissä on koostunut pääasiassa listalta poistumisista tai fuusioista. Osakeanalyysi-tuotealueella on Suomessa vahva markkina-asema, Ruotsissa sekä Tanskassa tuotealue on investointivaiheessa.

Podcast -jakso analyysiliiketoiminnasta

Inden Laput -podcastissa keskustellaan Inderesin liiketoiminnasta. Ensimmäisessä jaksossa käsiteltiin analyysiliiketoiminta, jota saapui avaamaan Inderes-analyytikko Sauli Vilen.

IR-tapahtumat

IR-tapahtumat-tuotealue käsittää osavuosikatsausten, pääomamarkkinapäivien ja muiden sijoittajatapahtumien tuotannot sekä lähetykset online- ja hybriditapahtumina Inderesin kanavissa. Toteutamme IR-tapahtumia vaihtelevilla tilausmalleilla. Suuremmissa tapahtumissa hyödynnämme alihankintana erilaisia ulkopuolisia palveluja.

IR-tapahtumissa olemme saavuttaneet yrityskauppojen siivittämänä vahvan markkina-aseman kaikissa pohjoismaisissa kohdemarkkinoissamme. Suomessa palvelemme tytäryhtiömme Flikin kautta yli 100 kotimaista listayhtiötä, Ruotsissa palvelemme vuonna 2022 toteutettujen Financial Hearings- ja Streamfabriken -yrityskauppojen myötä yli 200 pörssiyhtiötä ja Tanskassa toteutamme IR-tapahtumia yli 50 yhtiölle strategisen kumppanimme HC Andersen Capitalin kautta.

Podcast -jakso IR-Tapahtumista

Jaksossa käsitellään Inderesin IR-tapahtumaliiketoimintaa. Jaksossa vieraana on Flikin liiketoimintajohtaja Jenny Cederqvist.

Yhtiökokoukset

Yhtiökokoukset-tuotealue käsittää fyysisen, virtuaalisen tai hybridikokouksen toteutuksen sekä vaadittavat teknologiset ratkaisut. Vahvuuksiamme ovat yhtiökokousratkaisumme räätälöitävyys sekä palvelumme kokonaisvaltaisuus: pystymme toteuttamaan monipuolisesti asiakkaiden sekä sijoittajien tarpeita vastaavat ratkaisut, ja tarjoamme saman katon alta kaikki vaadittavat palvelut aina tapahtumatuotannosta ääntenlaskuun.

Suomessa markkina-asemamme yhtiökokousratkaisussa on vahva, ja palvelemme yli 100 pörssiyhtiötä. Ruotsi ja Tanska ovat investointivaiheessa.

Podcast -jakso yhtiökokousratkaisusta

Yhtiökokousratkaisun tuotevastaava Yu Gong saapui Teemun vieraaksi keskustelemaan Inderesin yhtiökokousratkaisusta.

IR-ohjelmistot

IR-ohjelmistot-tuotealue käsittää listayhtiön sijoittajaviestinnän tarvitsemat ohjelmistoratkaisut, kuten tiedotejakelujärjestelmän, sijoittajasivut sekä sijoittajatapahtumatuotantojen lähetyksissä käytettävän virtuaalitapahtuma-alusta Videosyncin.

IR-ohjelmistot-tuotealue on kaikilla kohdemarkkinoille investointivaiheessa. Tuotealueen sisältäessä ohjelmistoja, odotamme kasvun skaalautuvuuden olevan muita tuotealueitamme parempaa.

Inderesin kilpailuedut ja vahvuudet

  • Inderes-media: Inderes on ainutlaatuinen alusta, jonka kautta pörssiyhtiö pystyy tavoittamaan laajat kohderyhmät yksityissijoittajista ammattilaisiin.

  • Kattava tuotetarjoama: Inderes on ainoa palvelutarjoaja, joka pystyy tarjoamaan pörssiyhtiölle kaikki omistajien laadukkaaseen palveluun tarvittavat ratkaisut.

  • Sijoittajakeskeisyys: Inderes on syntynyt palvelemaan sijoittajia ja kehittää toimintaansa tiiviissä yhteistyössä sijoittajayhteisön kanssa.

  • Organisaatio: Inderes on rakentanut alansa asiantuntijoita houkuttelevan organisaation, joka yhdistää inhimillisyyden, ketteryyden, luovuuden ja kurinalaisen toimeenpanon

.